Arvoisa musiikkikulttuurin ystävä!


Saatamme kohteliaimmin tietoonne, että Janakkalassa on aloittanut toimintansa Elinkeinoyhtymä Taina-kilta productions, vastuullisina toimijoina Pekka Pitkäkoski & Antti Polameri.

Olemme lähinnä musiikkikulttuuriin panostava pieni, laadukkaaseen työhön tähtäävä yritys. Ensimmäinen tuotteemme on vasta ilmestynyt Tainatar-yhtyeen single-levy, joka sisältää kaksi Antti Polameren säveltämää ja sanoittamaa kappaletta.

Tainatar-yhtye on perustettu vuonna 2001, ja nyt voimme iloksemme julkistaa singlenä osan yhtyeen tuotannosta. Etsimme yhteistyökumppaneita. Tainattarella on noin tunnin mittainen ohjelmisto valmiina esitettäväksi. Meidät voi tilata konsertoimaan iltamiin ja kulttuuritapahtumiin. Tainatar voi esiintyä myös kouluissa ja muissa laitoksissa ja pitää musiikkiluentoja. Meiltä voi tilata sävellyksiä erilaisiin käyttötarpeisiin. Sävellystyömme kattaa laajan kirjon elokuvamusiikista mainoksiin ja tietokonepeleihin.

Pitkäkoski on valmistunut Helsingin Pop-Jazz -konservatoriosta, ja Polameri on opiskellut mm. musiikkiteatterikoulu Mustissa ja säveltänyt siellä opinnäytetyönä näyttämömusiikkia. Kumpikin täydentää tietojaan jatkuvasti maist. Ilkka von Boehmin johdolla. Annamme lisäksi yksityistunteja. Pekka Pitkäkoski antaa opetusta pianonsoitossa, musiikin teoriassa ja sovituksissa. Antti Polameri antaa opetusta rumpujen soitossa, yhtyesoitossa ja lisäksi pianon soitossa.

Mikäli olette kiinnostuneita kuulemaan asiasta lisää, niin olkaa hyvä ja lähettäkää meille sähköpostia tai soittakaa, niin toimitamme teille Tainattaren singlen kuultavaksi. Avaamme lähiviikkoina Tainattaren kotisivun. Ystävällisesti käykää tutustumassa siihen osoitteessa www.tainatar.net


Ystävällisin terveisin

Pekka Pitkäkoski
pekka.pitkakoski(at)kolumbus.fi
Puh. 040 758 8242

Antti Polameri
antti.polameri(at)luukku.com
Puh. 050 586 9104

Elinkeinoyhtymä Taina-kilta productions